Sukellusretket
Tiesitkö, että Suomessakin voi sukeltaa hienoissa luontokohteissa ja kirkkaissa vesissä, joissa riittää nähtävää?
Teemme opastettuja sukellusretkiä Etelä-Suomen alueella ja aina Kiteelle asti.
Retkipaketti voidaan räätälöidä toiveittesi mukaan; sukellusopastuksen lisäksi voit valita mm. majoituksen, ruokailun ja/tai kuljetukset kohteeseen.
Anna meidän hoitaa käytännön järjestelyt, niin pääset rentoutumaan ja sukeltamaan.
Majoitusvaihtoehtoja on lukuisia aina perustasosta ihan luksukseen.
Retkikohteemme
Kitee, Valkiajärvi
Valkiajärvi on yksi kirkasvetisimmistä järvistä Suomessa, jossa nähtävää riittää monelle sukellukselle. Kohteessa pääsee helposti aina 30 metrin syvyyteen, mutta suurin osa nähtävästä on alle 10 metrissä. Kohde soveltuu erinomaisesti aloittelijalle mutta myös kokeneemmalle sukeltajalle.
Valkiajärvellä suosimme kahta erillistä sukelluspaikkaa.
Ensimmäisessä kohteessa on ulko-WC, grillipaikka ja katos, jossa on helppo pukeutua sadesäälläkin. Auton saa lähelle veteen menopaikkaa.
Toisessa kohteessa ajoneuvon joutuu jättämään noin 50 metrin päähän järvestä ja kävelemään polkua pitkin rantaan. Kohde on ehdottomasti pienen vaivan arvoinen.
Majoitus on järjestetty yhteistyökumppanimme hyvin varustetuissa rauhallisissa mökeissä. Mökeissä on erilliset makuuhuoneet, sähkö, sisävessa, sauna, suihku sekä hyvä keittiövarustus. Halutessasi saat kauttamme myös vuodevaatteet, loppusiivouksen ja/tai ruokatarjoilun. Mökit sijaitsevat omalla rannalla ja sukelluskohteisiin niistä on noin 15-20 minuutin ajomatka.
Kitee, Syrjäsalmen silta
Syrjäsalmen sillan kohdalla on paljon erilaista materiaalia pohjassa, joten nähtävää riittää. Kohteessa maksimisyvyys on noin 18 metriä, mutta suurin osa nähtävyyksistä on noin 10 metrin syvyydessä tai alle. Siltojen massiiviset rakenteet ja puiset tukirakenteet ovat jo itsessään nähtävyys. Kohde soveltuu peruskurssin käyneelle, mutta tasapainoituksen olisi hyvä olla hallussa. Kohde sijaitsee osittain veneväylällä. Ajoneuvon saa lähelle ja polkua pitkin noin 20 metriä veteen.
Paakkilan avolouhos
Kiteeltä noin 1.5 tunnin ajomatka. Vanha louhos joka on täyttynyt vedellä. Veden alle on jäänyt joitakin esineitä ja tunnelin suuaukko on massiivisen näköinen. Olosuhteet veden alla parhaimmillaan ainakin 20 metrin näkyvyys.
Yleensä kannattaa tehdä monta sukellusta ja nähtävää on varmasti jokaiselle. Soveltuu erinomaisesti Owd-luokituksesta lähtien.
Imatra, Voimalaitos
Voimalaitos jäänyt veden alle ja on mielenkiintoinen kohde. Syvyys kohteessa maksimissaan noin 10 metriä ja näkyvyys vaihtelee noin 2-6 metriin. Kohteessa saattaa olla lievää virtausta.
Sukelluskohteita Etelä-Suomessa
Lahti, Tiilijärvi
Helppo rantakohde ja syvyyttä noin 15 metriä. Näkyvyys on yleensä hyvä ja kohde sopii aloittelijasta kokeneempaan sukeltajaan. Ahvenia ja muuta pientä yleensä näkyy sukelluksella.
Somerniemi, Iso-Valkee
Mukava rantakohde, jossa auton saa aivan veteenmenopaikan viereen. Veteenmenopaikassa on ulko-wc, nuotiopaikka ja hiekkaranta.
Syvyyttä löytyy saaren läheltä noin 23 metriä, mutta suurimmaksi osaksi pysytään alle 18-metrin syvyydessä. Kohteessa näkyvyys yleensä 4-8 metriin.
Veden alla on soutuvene, leikkipääkallo ja kaloja.
Loppi, Iso-Melkutin
Iso-Melkutin on kirkasvetinen järvi, jossa riittää nähtävää sukelluskokeilijasta kokeneempaan sukeltajaan. Veden alla on mm. lavoja, kivimuodostelmia, tukkeja ja läpiuintirenkaita sukeltajia varten. Iso-Melkutin on ehdottomasti kokemisen arvoinen sukelluskohde.
Porkkala
Porkkalan sukelluskohteessa on ulkokäymälä, grillauspaikka, roskiksia ja siellä riittää nähtävää muutamalle sukellukselle. Veteenmenopaikkoja on useita. Näkyvyys voi vaihdella sään mukaan. Veden alla on kivimuodostelmia joiden lomassa on elämää ja jylhiä kallioseinämiä. Maksimisyvyys noin 18 metriä.
Hanko
Hangosta löytyy useita rantakohteita joissa on mukavat näkyvyydet. Kohteet soveltuvat aloittelijallekin.
Kisko/Salo
Kohteessa on vanha avolouhos, jossa on massiivisia kallioita. Louhos on jo itsessään nähtävyys. Näkyvyys kohteessa on 2-5 metriin, mikä lisää hämyisää tunnelmaa kallioiden keskellä sukeltaessa. Soveltuu OWD- luokituksesta lähtien.
Lisäksi on useita rantakohteita ihan lähellä pääkaupunkiseutua, mikäli haluat käydä pikaisesti pulahtamassa töiden/opiskelun jälkeen.